
Koetukselle kaksi pinnaa kolmesta, Kuopio jäi nollille
26.7.2010No, ihan hyvä näinkin
Koetukselle kaksi pinnaa kolmesta, Kuopio jäi nollille
Koetus-Kuopio
1-0 (5-4, 7-7)
PESÄPALLO
Koetukselle oli eilisiltana tarjolla kolme pistettä Jokioisilla. Pirteästi lyönyt joukkue teki ulkopelissään kuitenkin niin paljon virheitä, että voittoon ja kahteen pisteeseen oli lopulta oltava tyytyväinen.
– Olimme parempia, mutta annoimme myös liikaa tasoitusta ulkona. Näiden virheiden jälkeen kaksi pistettä oli se mitä ansaitsimme, Koetuksen pelinjohtaja Juha Antikainen totesi ottelun jälkeen.
Koetus vei lauantain Ykköspesisottelua alusta asti, mutta Kuopion Seudun Pesäpalloilijat sinnitteli tiukasti kintereillä. Koetus aloitti juoksutehtailun heti avausvuorossa, kun se karkasi 2-0-johtoon jokeri Jarno Kokon ja Riku Kauppisen lyönneillä.
Koetus vei ulkopelivirheiden sävyttämän jakson lopulta 5-4-lukemin.
Toisella jaksolla paukuteltiin vielä enemmän juoksuja kuin ensimmäisellä, peräti 14. Osa tuli hyvillä lyöneillä, osa karkeista virheistä ja harhaheitoista. Koetus vei tätäkin jaksoa ja näytti jo ratkaisseen ottelun, kun Ari Kenttäahon puhkaisun ja kunnarin sekä Jarno Kokon välilyönnin jälkeen numerot taululla olivat 5-2 isännille.
Koetus johti vielä kolmannen tasoittavan vuoron jälkeen 6-4, mutta ei pystynyt ottamaan kolmea pistettä kahden jakson voitosta. Kuopio tuli neljännen avaavalla ensin 6-5:een, sitten Koetuksen tappoheitto kotipesään karkasi ohiheitoksi ja vieraat pääsivät kertaheitolla 6-7-johtoon.
Ottelu oli mennä supervuoroon, mutta neljännen tasoittavalla Koetuksen viimeinen lyöjä Ari Kenttäaho onnistui kovalla keskelle suuntautuneella lyönnillään kotiuttamaan Iiro Hämäläisen kolmospesältä.
– Kaksi pistettä on ihan hyvä, varsinkin kun vastustaja jäi ilman pisteitä. Tästä on hyvä lähteä seuraavaksi Haminaa kaatamaan, Antikainen totesi.
Kai Sandberg
FORSSAN LEHTI
-



