
Mikko Laiho

Jutut joukkeen palstalla:
Tervehdys
Nimi on Laihon Mikko ja ikää on kertynyt 27 vuotta. Olen Jokioisten Koetuksen kasvatti. Sisäpelissä minulle kuuluu etenijän tehtävät ja ulkopelissä häärin etukentällä. Asustelen avovaimon kanssa Hämeenlinnassa ja töissä käyn Lempäälässä.
Aloitin pesäpallon pelaamisen 12-vuotiaana Koetuksen D-junioreissa. Pelasin Koetuksen junioreissa 4 vuotta, muutaman pelin pelasin myös miesten maakuntasarjaa, kunnes lopetin pesäpallon pelaamisen. Pesäpallon ohella pelasin myös lätkää, jota myös jatkoin pesäpallon lopettamisen jälkeen. Jääkiekkoa pelasin muutaman vuoden, kunnes siirryin takaisin pesäpallon pariin 19 vuotiaana, eli seuraava kausi tulee olemaan minun kahdeksas Koetuksen edustusmiehistössä.
Taas on pitkä talvi takana ja mielestäni onnistunut sellainen, vaikka pieniä vammoja talven aikana olikin. Kohta koittaa siirtyminen ulos ja saadaan heittää vähäksi aikaa hyvästit Paanan koulun liikuntasalille ja lyöntiverkolle, kuin myös Eerikkilän palloiluhallille ja juoksusuoralle.
Tulevasta kaudesta tulee varmasti todella tasainen, jossa myös iskukykyisellä Koetuksella on sanansa sanottavana. Ei muuta kuin sankoin joukoin seuraamaan taistelevan Koetuksen otteita ja meteliä katsomoon. Hyvää pesiskesää kaikille ja kentällä tavataan.



